Suhteemme on kriisissä. Poikaystäväni ei enää tiedä mitä haluaa. Olen itkenyt koko aamun ja pohtinut asioita. Minä haluaisin muuttaa asioita parempaan suuntaan konkreettisesti, mutta poikaystäväni mielestä asiat vain "tapahtuvat". Hän valitti myös sitä, ettemme touhua asioita yhdessä, makoilemme vain telkkaa katsellen. Olen samaa mieltä. Mielestäni ei silti ole reilua syyttää minua siitä, että minulla on nyt kirjoitukset ja kaikki päivät menevät lukemiseen - luuleeko hän etten mieluummin lähtisi hänen kanssaan pulkkailemaan kuin jäisi sisälle nököttämään nenä kiinni kirjassa? Toinen asia on raha. 55 euron opintotuella kuukaudessa ei pitkälle pötkitä. Ei sillä mennä joka viikonloppu kapakkakierrokselle, leffaan, syömään ja keilaamaan. Haluaisin kyllä toki - mutta jos rahatilanteeni ei salli tällaisia juttuja, niin ei se tarkoita etten haluaisi tehdä edellämainittuja asioita. Tiedän olevani pääsyyllinen tähän tilanteeseen. Olen purkanut stressiäni ja paineita häneen. Ennen kohde oli äiti, nyt hän. Tiedän, ettei se ole oikein mutta en ole viitsinyt koskaan korjata käytöstäni koska tiedän että äiti on ja pysyy elämässäni. Ymmärrän nyt, ettei poikaystäväni välttämättä pysy. Se on hirveän pelottava ja ahdistava ajatus, ja haluaisin tehdä kaikkeni että homma lähtisi taas toimimaan. Toivon vain, että hän jaksaa odottaa kaksi viikkoa - sitten loppuvat kirjoitukset (paine/stressi häviää) ja aloitan työt (saan rahaa --> voimme tehdä kaikkea kivaa). On tämä vaikeaa - ehkä pahin asia on, että itsetuntoni on kärsinyt kolauksen. Luulin ennen olevani kiva ihminen, mutta huomaan olevani mustasukkainen, itsekäs koska haluan hellyyttä, lapsellinen, tyhmä ja 'skitso'. Ei mikään ihannetyttöystävä. Toinen asia mikä minua harmittaa on se, etten voi ilmaista rakkauttani niin kuin haluaisin. Hän ei tosiaan pidä koskettelusta, joten en voi paijailla ja suukotella häntä rakkauden osoituksena. Välillä myös tuntuu, että sanon hänelle turhan usein "mä rakastan sua". Ehkä 3-4 kertaa viikossa. Miksikö se tuntuu liialliselta? Koska poikaystäväni ei sano sitä ensiksi minulle kuin kännissä (okei, yhden kerran selvinpäin). Pelkään että rakkaudentunnustukseni ahdistavat häntä. Haluaisin myös nähdä joka päivä - mutta se ahdistaa häntä. Pelkään "tulevani päälle" koko ajan ja siksi olen varovainen - olen päättänyt etten enää väkisin änkeä hänen viereensä sohvalle makaamaan ennen kuin hän antaa jonkin signaalin siihen. En koske häneen sängyssäkään kuin antaakseni hyvänyönsuukon. Se tuntuu pahalta - sattuu sisimpään suorastaan. Mutta olenkin perinteinen Kauris: osoitan rakkauttani tekemällä rakkaimpani elämän helpommaksi. Vaikka sitten omalla kustannuksella.

Hyvät lukijat, minun on pakko avata sydämeni teille, vaikka sitä jo puoli tuntia ruodinkin hyvän ystäväni kanssa. Olimme poikaystäväni luona ja sinne tuli hänen kavereitaan. Ei mitään, lueskelin YO-kirjoituksiin ja kaksi jätkää (mukaanlukien poikaystäväni) pelasivat pleikkaria. Lopulta paikalla oli seitsemän jätkää ja minä. Soittelin tyttökaverilleni, että tule pelastamaan mut seurallasi. Hän tuli ja joku tunti vierähti ja päätimme lähteä baariin. Minulla oli ihan hyvä fiilis ottaen huomioon, että olin juonut vain yhden siiderin (koska olin luvannut poikaystävälleni, mikäli muistatte) ja he olivat ottaneet paaaljon enemmän. Ongelma iski baarissa: Poikaystäväni bongasi jonkun naispuolisen kaverinsa ja jutteli hänen kanssaan eri pöydässä jonkun tunnin. Sitten hän kävi tyyliin vessassa ja meni takaisin juttelemaan. Sitten hän tuli luoksemme. "Suaki näkee joskus", heitin ja hän vain totesi jotain, jätti juuri ostamansa kaljan pöydälle ja lähti takaisin. Jossain kohtaa hän kävi vielä tupakalla ja palasi tämän naispuolisen kaverin luo. Minua otti päähän ja PALJON! Okei, olin nähnyt tämän naisen kerran aikaisemmin ohimennen about viisi minuuttia. Lopulta ystäväni ehdotti, että hän veisi minut omaan kotiini. Aluksi meinasin kieltäytyä, mutta tiesin että illan lopussa olisi vain uusi riita ja joutuisin taas pyytelemään anteeksi. Joten menin hänen luokseen ja sanoin että: "Mä lähden kotiin" - Viekö ****** sut? "Joo. Mun kännykkä on siellä sun luona et ilmottele sit joskus".  (täytyy sanoa että tuo otti päähän, koska en ole ikinä aiemmin lähtenyt omaan kotiini, ja nyt hän ei edes vaivautunut kysymään miksi) Baarin ulkopuolella tuli varmaan aika normaali (?) litania: Vittu mä vihaan tota jätkää, toivottavasti sil on kivaa noiden vitun huorien kanssa, varmaa menevät sen luon viel panemaan. Mikä siin lehmäs oikeen jakso viehättää jne... Kotona ystäväni kanssa pohdiskelin tilannetta, ja ymmärsin ettei pääasiallinen syy murjotukseeni ollut mustasukkaisuus, vaan se, miten välinpitämätön poikaystäväni oli. Hän ei koskenut minuun koko illan aikana, ei jutellut tai mitään. Jos hän olisi tullut edes kerran illan aikana kysymään, että mikä fiilis ja selittänyt että toi muija tuol on hänen kaverinsa niinku varmaa muistan ja että kai se on ok jos hän menee vielä sinne juttelemaan, mitään ongelmaa tuskin olisi mun osalta ollut. Tiedän, että hän on/oli kännissä, mutta silti. Voitte kuvitella miltä tuntuu, kun odottaa että poikaystävä tulee juttelemaan ja huomioimaan sua, ja kun hän tulee hänen poskensa loistavat innosta punaisina ja hän jättää vain kaljan ja lähtee takaisin. Noh, onneksi lähdin. Ehdin pohdiskella seuraavat asiat:

1. Jos poikaystäväni olisi kiinnostunut kyseisestä muijasta enemmänkin, kai se jotenkin aina pyörisi meidän kanssamme, tai poikaystäväni juttelisi hänen kanssaan FB:ssä.

2. Lohduttavaa on, että vaikka poikaystävän kaverit ja vaikka nämä muijatkin eksyisivät hänen luokseen, huolehtii känni siitä ettei poikaystäväni vahingossakaan panisi ketään (ei sillä etten luottaisi, mutta poikaystäväni on pari kertaa unissaan pannut minua muistamatta sitä aamulla)

3. Ja paras asia: MUN EI TARVII AAMULLA PYYTÄÄ ANTEEKSI!

Se on vaan jännä, miten nainen voi olla toiselle (kaveri)naiselle mustasukkainen. Mutta kuten sanottu, mustasukkaisuuskin olisi hävinnyt jos poikaystäväni olisi sanonut vaikka että "hän on tuttu yläkoulusta" tai jotain. Ehkä asiassa painoi sekin, etten tosiaan ole tottunut näkemään poikaystävääni juttelemassa niin intensiivisesti kenenkään toisen naisen kanssa. Asiassa vaikutti toki myös se, että itse olin lähes selvinpäin, oli siis vaikeaa muistuttaa itselleen että toinen on kännissä. Toivon vain sydämeni pohjasta (ja näen oikein sieluni silmin), että poikaystäväni herää aamulla ja ihmettelee että "missä vitussa" olen. Kaikkein eniten toivon, että hän ymmärtäisi, miksi lähdin kotiin, ettei minun ikävä velvollisuuteni olisi sitä hänelle selostaa. Eiköhän hän ole sen verran fiksu että ymmärtää syyn kun herää selvinpäin.

Miten tämän nyt oikein aloittaisi. Sanotaan, että mulla on henkisesti nyt tosi paha olla. Vihaan ja halveksin itseäni. Olen tähän asti pitänyt itseäni perusiloisena, rauhallisena ja maltillisena ihmisenä. Silti lähes joka viikonloppu herään ja tajuan olleeni aggressiivinen poikaystävääni kohtaan ja joudun pyytelemään anteeksi. Tiedättekö miltä se tuntuu? Se on todella hämmentävää. Eilen ymmärsin vasta tarkalleen mistä se johtuu - viinapirusta. Olin eiliseen päivään asti luullut, että riidat johtuvat siitä, että erehdyn aina ottamaan hieman liikaa (olen vetänyt ensikännit vuosi sitten, eli minulla on heikko viinapää), mutta nyt ymmärsin että vihamielisyyteni johtuu siitä pirun Vergistä (40%) jota poikaystävän kaverit aina kiikuttavat tullessaan käymään. Jos juon siideriä (kuten perjantaina), olen lupsakka ja meillä olikin mahtava ilta. Lauantaina join lantrattua (herra tietää paljonko ne kaverit sitä viinaa laittavat niihin laseihin, varmaan puolet) viinaa ja mikä oli tulos? Poikaystäväni heitti väitteen, että Beatlesien ansiosta suurin osa nykyisistä bändeistä on perustettu. Rupesin väittämään, ettei varmasti pidä paikkansa. Seuraavaksi näin, että tietokoneen näyttö on kaatunut ja musiikki loppui. "Siinäs kuuntelette", kuulin vain poikaystäväni nauravan ja hänen kaverinsa nauroivat mukana. Ilmeisesti poikaystäväni oli vahingossa hosaissut konetta ja näyttö oli siksi kaatunut. Mutta kännisessä mielessäni tulkitsin asian, että hän suuttui niin paljon, että halusi pilata iltamme. Sitten poikaystäväni meni yläkerran parvelle nukkumaan ja kiipesin vihaisena perässä. "Nyt pistät sen musiikin takasin! Miten sen näytön saa toimimaan? Miten sä voit vittu pilata meidän illan?" Poikaystäväni yritti selittää monesti, että se kone on rikki. Rikki. Kännissä olen jankuttaja ja enhän minä uskonut. Tässä vaiheessa poikaystävän kaverit älysivät jo lähteä pois. Ymmärrän nyt sen, että provosoin poikaystävääni tahallaan. Vihaan itsessäni sitä, että vaikka olisin kuinka diudiu, pystyn tarkastelemaan itseäni ulkopuolisen silmin - ja vihaan itseäni entistä enemmän. Nyt ymmärrän, että siksi aina reuhdon häntä. En siis hakkaa häntä niin lujaa kuin lähtee, mutta eilenkin minua ärsytti että hän vain lähti nukkumaan, joten kiskoin häntä olkapäästä ja jankutin että miten se kehtaa. Lopulta poikaystäväni hermostui, väänsi kättäni, jossain kohtaa myös töni minut seinää vasten ja tukisti hiuksiani. Ja arvatkaapa mitä? Ilmeisesti minä HALUAN sitä. Se on varmaan alitajuista. Vihaan kännistä minääni ja haluan rankaista itseäni. Ei poikaystäväni ole väkivaltainen minua kohtaan muuten - hän ei vain kestä kun en päästä häntä nukkumaan ja jankutan koska en saa järkevää vastausta. No, myöhemmin hän lähti alas ja menin perässä, koska minulla oli niin huono olo, että jos päätyisin oksentamaan niin olisi sentään lavuaari vieressä. Jostain syystä aloin tivata hänen panokumppaniensa määrää. Ehkä siksi, että näin aiemmin pubissa kun joku blondi tuli roikkumaan hänen olkaansa vasten kun hän lauloi karaokea. Se oli kuulemma joku tuttu, mutta ensikertaa näin jonkun toisen naisen niin kiinni poikaystävässäni. Tulin siis myös mustasukkaiseksi hänen eksistään - lapsellista, tiedän. Mutta selvänäkin minua harmittaa että hän on niin kokenut. Tämä on ensimmäinen suhteeni ja hänelle olen myös neitsyyteni menettänyt. Harmittaa, että hän kykenee tyydyttämään minut käsillään tai suullaan leikiten. Minä en häntä. Melkein puoli vuotta olen sitä hänen kanssaan harjoitellut, mutta suihin ottaessa minulle tulee edelleen monesti oksennusrefleksi. En myöskään osaa vatkata käsilläni kunnolla. Millainen tyttöystävä ei osaa tyydyttää poikaystäväänsä? Varsinkin kun hänellä on vertailukohtana naisia, jotka ovat hyviä ottamaan suihin. Lisäksi poikaystäväni sanoi, ettei jaksa tätä touhua ja tivasin haluaako hän erota. "No tällä hetkellä tuntuis että kyllä."

No, aamulla heräilimme ja sanoin pitkän hiljaisuuden jälkeen, että "olen pahoillani, mutta en silti ole kaikista asioista samaa mieltä kuin sä". - Kuten? "No ensinnäkin se Beatles-juttu, ja oli vaan aika jännä että kone meni rikki heti ku puhuttii siitä" -Väität sä edelleen selvänäkin että mä tahallaa pilasin illan? Tää on aika selvää. Tää kuoppa vaan kasvaa.  Kaverini oli tulossa hakemaan minua, joten minulla ei ollut paljon aikaa. Kerroin hänelle useampaan otteeseen olevani pahoillani, että jätän kirkkaat ja alkoholin jotta kuoppa ei kasvaisi, että rakastan häntä ja haluan elää hänen kanssaan lopun ikääni. Että toivottavasti se jotain merkkaisi. Tästä on jotain neljä tuntia. Pitäisi jaksaa lukea YO-kirjoituksiin, mutta on niin vaikea keskittyä. Mieli on apeana ja mietin, että oliko tämä oikeasti tässä. Hän on parasta mitä mulle on tapahtunu. Mulle on todella vaikeaa pyytää anteeksi, mutta olen oppinut pyytämään häneltä anteeksi. Vaikka kiukuttelen melko usein, olen oppinut rauhoittumaan melko nopeasti  - hänen ansiostaan. Myönnän olevani välillä todella rasittava ja kiukuttelevani turhasta. En tiedä jaksaako hän sitä pitkällä juoksulla. Mutta juuri siksi olisin valmis muuttumaan. En tiedä pitäisikö minun vielä illalla tekstata hänelle jotain, vai pitäisikö odottaa että hän tekstaa. Mitä mieltä olette?

Apeisiin tunnelmiin...

Tänään ulkoiluttaessani koiria Aurajoen varrella rupesin pohdiskelemaan eilisiltaa. Olin poikaystäväni luona ja menimme sänkyyn melko aikaisin jotta kerkeämme lueskella ennen kuin asetumme nukkumaan. Hän sanoi, että on kauhean pirteä. Tämä oli minulle iloinen uutinen. Myönnetään: Olisin halunnut seksiä. Sivelin hänen vatsaansa, koskettelin ja suukottelin hänen rintalihaksiaan. Eikö tämä ole selvä merkki, että nyt voisi väsyttää itseään peuhaamalla tyttöystävän kanssa? Ilmeisesti ei. Rupesin ihmettelemään kun hänen hengityksensä alkoi muuttua syväksi ja tasaiseksi. "Siis väsyttääks sua?" - No yritän ainaki olla kovasti, tuli lievästi ärtynyt vastaus. Lisäksi minulle on tulossa kuukautiset, joten minulla oli erityisen voimakas hellyydenkipeys ja tarve, että toinen koskettaisi. Odotin turhaan, että hän kääntyisi kyljelleen minua kohti ja laskisi kätensä lantiolleni. Mutta ei, siispä kiskoin puoliväkisin hänen kätensä lantiolleni, mutta eihän se siinä kauan pysynyt.

   Aamulla heräsin aikaisemmin ja aloin mumista normaalia herätysrituaalia puuroa mutustellessani: *****, herääpäs nytte. Rakas, nouse ylös pitämään seuraa, ennen ku mun täytyy lähteä. Ikävä kyllä kultani on vaikea saada heräämään, joten menin takaisin sänkyyn ja mitäs tapahtui? Olisin ollut jälleen valmis rakastelemaan. Kiipesin makaamaan hänen päällensä ja annoin pieniä suukkoja hänen vasemmalle poskelleen. Hän pyyhki kädellään poskensa. Itsepintaisesti ja ehkäpä typerästi ryhdyin suukottamaan toista poskea ja korvaa, koska tiedän että hän pitää siitä. Mutta hän vain työnsi käden eteen ja ihmetteli miksi pussailen häntä. "No anteeks", totesin ja lähdin laittamaan itselleni kahvia. Pala kuristi kurkkua ja oli lähellä ettei tullut tippa silmäkulmaan.

Onko tällaiset "kylmyys"episodit miehille kenties normaaleja? Välillä saa halailla, kosketella ja suukotella, ja välillä saa tuskin koskea. Tämä on hämmentävää! Minulla on aina "on"nappi päällä - vaikken haluaisi seksiä, haluan kuitenkin olla rakastettuni lähellä fyysisesti ja tuntea hänen ihonsa lämpö.Tämä aiheuttaa naisessa myös turhan analysoinnin: Olenko tehnyt nyt jotain väärää? En tietääkseni. Onko hän kyllästynyt minuun? No jos olisi, miksi hän tekstaisi ja kysyisi päivän ohjelmaani. Olenko epäviehättävä? En ainakaan viime viikolla ollut... Ehkä minun pitää huomenna ottaa härkää sarvista ja kysyä, mikä mättää, jos hänellä on edelleen "off"nappi päällä!

Hämmentyneisiin tunnelmiin!